Album: Voimasta Ja Kunniasta

Kylñn Pññssñ

Kauan sitten kylñn pññssñ syntyi kaksi poikaa,
kaksi perillistñ sodanjumalan karhuntaljoin verhotun.
Jo kolmen iñstñ, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa
ja kun terñksensñ yhteen kalahti, saattoi kuulla ukkosen.

Kauan sitten kylñn pññssñ varttui kaksi poikaa,
kaksiko vain typerystñ kuolemaa pilkkaamaan?
Ei yksikññn haava vielñ ollut tehnyt
tehtñvññnsñ
ja siksi kai sitñ miekasta vihollisen tñytyi anoa.

Aina kunnia houkuttaa nuorta kansaa
(ryístíretki merten taa) ja taistelu sitñkin enemmñn.
Varmaan turmaan rientñvñn tielle
vain toinen hullu uskaltautuu.

[2]
Kun kenttñ hohkaa kñrsimystñ ja kirveet lentñvñt,
leikki kanssa kuoleman vain yltyy.
Niin riemukasta lapsien on pñitñ pudottaa
kuunnellessaan sotajoukkoa hurraavaa.

[3]
Usein kñykin vain niin et' vertaisesta tulee alempi.
Tarinan kulku voitoista kññntyy
ja maine ihmisen helposti antaa veljensñ unohtaa.

Ylpeys, tuo kavalin tauti pññllñ maan,
nñin on vienyt taas yhden uhrin muassaan.
Kumpi lie se epatto, kilpi alhaalla ja miekka koholla
teilleen mennyt vaiko hñn joka hautoja kaivaa saa?

Heikompaa voima mik' riepottaa;
kotinsa on iñksi jñttñnyt tahtoen vielñ surmata.
Kunniaton moinen tyí.