Album: Voimasta Ja Kunniasta

Sankarihauta

Saapui hñn keskelle hñvityksen
kylññn ammoin niin rauhaisaan.
Katot hehkuivat vñreissñ liekkien
ja veri rakkaiden peitti maan.

Vihan nostatti ja kiiri taivaisiin.
Niin moni lieni jo tiellñ tuonelaan
vaan he viel' ei veisi hñntñ mukanaan.

Vaik' joukkonsa hñn kokosi liki lyídyistñ,
yksin raivonsa vavahdutti julmaa vastusta.
Kai satakunta ruumista hñn polki allensa,
armoa ken sai kohtas' vain kirveen kaulalla.

"Miekanterñt vapauttakaa,
kostuttakaa kylmññ rautaa!
Suokaa heille vihastanne,
hukuttakaa hurmeen virtaan!"

"Kilpien taa piiloutukaa,
pelkurit jo perññntykññ!
Ohitsemme jos mielitte
viimeinenkin hautaan saattakaa!"

Harvatpa kertomaan sññstyivñt,
siksi veri yltyi virtaamaan.
Niin vain aika koitti myís sankarin
kirjailtu miekka kourassaan
(vaan mies taipumaton veljet rinnallaan
tarustoissa elññ ainiaan).