Album: Voimasta Ja Kunniasta

Sankaritarina

Kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
vaan nimi
ei koskaan kuole,
hñltñ ken on hyvñn saanut.

Kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
yhden tiedñn
mik' ei kuole:
manalle menneen maine."
(Hávamál)

Jo luku viimeinen saa,
surmansa kohdannut lepññ sijallaan.
Veljet maljan simaa nostavat,
tyhjñksi juovat nimeen vainajan.

Kaunis laiva kantaakseen saa miehen rauenneen,
laskua tuonpuoleiseen se vartoo rannalla.
Aseet, korut, rikkaudet matkamies saa mukaansa,
alla suuren rovion lipuu hautansa.
(Ja katso! Voiko toista niin ylvñstñ nñkyñ olla
kuin hiljaisten liekkien kurotus tñhtiñ kohti.)

Kuolemaan me jok'ikinen kuljemme;
jumalat ovat elñvñt valinneet.
Veljemme syliin aaltojen laskemme;
jññ hyvñsti, sinut aina muistamme.

Kunniaa ei miekka voi taltuttaa;
jumalat ovat sankarit nimenneet.
Veljemme tuonen herralle luovutamme;
siis hyvñsti - kunnes jñlleen kohtaamme.